Tapahtui Prahassa joskus 50-luvulla näin... tarina on tosi.
Saša käveli lyhyttä kotimatkaansa töistä kotiin, Národni Třídalta Vltavan rannalle, jossa oli Sašan koti. Illan näytös oli ohi ja yleisö oli ollut tyytyväinen, Sašan työpaikka oli Národni Divadlo, Prahan Kansallisteatteri ja kotimatkaa oli tosiaan vain satakunta metriä joessa kelluvaan asuntolaivaan.
Jo matkan päästä Saša näki jonkun ihmisen kopeloivan hänen oveaan, varas varmaankin yritti päästä sisään. "Anteeksi herra, mutta jos haluatte päästä sisälle, niin avain on siinä oven yläkarmin päällä.". Varas katsoi hämmästyneenä ja väsyneen oloisena Sašaan, otti hetkisen mietittyään avaimen ja avasi oven. "Jos teillä on nälkä, niin mulla olisi muutama säilötty makkara...". Ei sanonut varas mitään, nyökkäsi vain. He söivät etikassa lilluneet makkarat (utopenec), sipulia seassa ja ohessa pala leipää. "Mitään varastettavaa ei mulla paljoo ole, tossa on pari kelloa hyllyssä, toinen toimii ja toi toinen ei.". Varas katseli kelloja ja nyökytti päätään. "On melko myöhä ja mua väsyttää, aamulla on aikaiset harjoitukset. Jos haluatte jäädä yöksi, niin siitä vaan. Mää nousen aamulla aikaisin ja jos jäätte vielä sitten nukkumaan, niin lähtiessänne laitatte avaimen oven päälle, missä se olikin. Ymmärrättekö?". Voro nyökytteli edelleen ja kävi pitkäkseen Sašan sohvalle.
Aamulla varas jäi kuorsaamaan sohvalle Sašan mentyä. Iltapäivällä harjoituksien jälkeen Saša käväisi kotonaan katsomassa oliko kenties voro vielä paikalla - ei ollut. Mennyt oli ja mukaansa oli ottanut sen rikkinäisen kellon. Hyvä niin, tuumi Saša.
Muutaman viikon kuluttua tullessaan illalla kotiin Saša huomasi sielä käydyn. Varasko taas, ajatteli hän, avasi ovensa ja katsoi oliko mitään kadonnut. Ei ollut, kaikki oli paikoillaan. Myös se rikkinäinen kello, jonka taannoinen voro oli vienyt oli palautunut paikalleen. Pieni muutos vain oli kellossa - se toimi.
