Tampereella

Eilen illalla olin vielä matkalla. Pääsimme laivaan klo 19.40. Tommi haki olutta ja turisimme niitä näitä ja sitten saunaan.

Hyttiimme mahtui juuri ja juuri neljä petiä, joista onneksi kaksi jäi tyhjäksi, hytti oli laivan pohjalla. Siellä oli kuuma ja epäviihtyisää muutenkin. Sängyllä istuminen oli hankalaa, koska yläpeti oli matalalla. Eipä siellä juuri sitten istuskeltukaan.

Saunan jälkeen Tommi johdatti meidät yökerhoon, jossa oli bändi. Tyypillisesti laivojen bändit ovat mitä sattuu, mutta tässä koin iloisen yllätyksen. Headline! -bändissä oli kaksi kosketinsoittajaa, josta toinen puhalsi välillä fonia, laulavat kitaristi ja basisti, rumpali sekä upea solisti. Nainen oli uljaan näköinen ja lauloi erittäin mallikkaasti. Vanhat funkit sun muut kuullostivat aidoilta, bändikin soitti kuin juna. Solisti heittäytyi tulkintoihin kuin syvänmeren sukeltaja. Loisto bändi omassa luokassaan. Pitemmän päälle tosin covereitten apinointi kyllä toi pahvin maun suuhun.

Aamusella oli kello liikaa. Yöunet jäi vähäiseksi, mutta aamunälkä ei onneksi ollut läsnä, sillä yöllä hra Jansson tuli avuksemme melko edulliseen viiden euron hintaan. Kerkisin hakemaan kaupasta vettä, käymään toimituksella ja sitten pitikin lähteä pois sviitistä. Tommi jäi horisontaaliseen asentoon, mutta hereille. Hänen oli määrä jatkaa junitse, minun bussilla, joten en jäänyt odottelemaan kun laiva aukesi. Bussissa oli lokoisat oltavat, väkeä vähän ja hyvä tuuletus. Nukuin.

Nukkuminen oli reissussa melko vähäistä. Joka aamu oli joku aikaisen herätyksen syy ja joka ilta joku myöhäisen riekkumisen syy. Ei se mitään, mutta aikaa myöten se kyllä söisi miestä rotan lailla. Prahassa välimatkat olivat pitkiä ja hitaita, ruuhka on pikemminkin jatkuva käsite, kuin toistuva ilmiö. Asioiden toimittamiseen menee enemmän aikaa ja vaikka syke suurkaupungissa on rivakampi, niin tietynlainen tahmeus on läsnä. Kuin unessa, jossa pitäisi juosta, mutta ei etene.

Tuntui perin autiolta Tampere, kun hyppäsin bussista ulos tänä aamuna. Vettä tihuutti ja vaikka on lauantai, niin ketään ei missään. Pispalassa ei sitäkään. Puolentoista viikon ihmisvilinän ja kehoon tahmautuvan yltiösosiaalisen läsnäolemisen jälkeen tämä tuntuu lähes maaseutumaiselta paikalta. Laukontorilta menin nro 10:n bussilla Pispalanharjulle, kuskille sanoin terve ja myös lähtiessä kiitos. Prahan ratikoissa ei kuskia edes näe. Ei varmaan minkään maan ja kaupungin ratikoissa.