Paikka elämälle

Kuten tarkkaavaiset lukijat antavat itsensä ymmärtää, niin kuvassa näkyy valurautainen kehä, jonka sisällä on tuli ja päällä entisen kaupan entisen kylmälaitteen entinen ritilähylly ja sen päällä pakki ja kahvipannu. Ympärillä on hiukan lunta ja kuollutta ruohoa.

Mitä tämä tarkoittaa?

Yksi pitkäaikainen unelmani on toteutunut. Ystävällinen taho Ylöjärveltä vuokrasi minulle palan maata metsästä, saan laittaa sinne kodan, tulipaikan ja huussin. Vuokran maksan metsänhoidolla, siitä saan samalla tarvepuuta. Kerta kaikkiaan ihanteellinen ratkaisu. Paikka on Kurussa, mikä onkin hyvä, sillä pidän niistä seuduista ja tunnenkin niitä jonkin verran. Kurun maastot ovat jännittävän vaihtelevia, Mäkistä seutua, niin sanoakseni. Suota, lampareita, pikku järviä ja erilaisia metsätyyppejä, vanhoja polkuja ja metsäteitä, sientä ja marjaa. Varsin luksusta.

Se oletettu lahti

Olen viettänyt paikalla yhden yön, laitoin tulipaikan pienen matkan päähän lähteestä. Vieressä on naapurin mailla hakkuuaukea antamassa avaruutta, toinen naapuri on valtio. Valtion mailla ei ole asumusta eikä mökkejä, maat ovat metsästysmaita, joissa nähtävästi on hirviä ja kanalintuja - päättelin jäljistä. Parin kilometrin päässä paikastani on hiukan suurempi järvi - tai kaksi, toinen on kartan mukaan isomman veden lahti, mutta näitten välinen salmi näytti olevan ummessa. Myös luonnonsuojelualue löytyy. Eikä juurikaan asutusta. Which is nice.

Epämääräisen ajan kuluessa aion rakentaa paikalle sen kodan, halkaisijaltaan neljä metriä. Lisäksi rakennan tornin, josta voin tähystää ympäristöä. Tornin alle - sen yhteyteen siis - laitan huussin, tämän kompleksin sijoitan niin, että aamutoimilla istuessa voin tähystää avoimesta ovesta hakkuuaukealle. Jonkinlainen puusuoja tarvitsee myös rakentaa, pieni vaja, jossa klapien lisäksi voi säilyttää työkaluja yms, että kaikkea ei tarvitse kodassa säilöä.

On oletettavaa, että suunnitelmat muuttuvat matkalla, mutta tämä on lähtökohta. Paikasta tulee Perusleiri, josta voin singahdella Helvetinkolulle tai Seitsemiseen, Riuttaskorpeen tai muuten vain pusikkoihin. Ollakseni tasapainossa, tarvitsen erilaisia ympäristöjä. En tarkoita mitään ekstriimiä, mutta tavan kaupunki ja toisaalta tuo metsäpaikka ovat riittävän etäällä toisistaan.

Tasapainoa on järjestettävä muillakin elon alueilla. Olen toisinaan yksin, toisinaan Muijan ja lasten kanssa. Toisinaan olen ahkera ja kiireinen, toisinaan kuulen sohvan kutsun monen matkan päähän. Toisinaan sosiaaliset riennot saavat minut innostumaan, toisinaan pakenen. Näistä ei ole olemassa minulle stabiilia välimuotoa, itse asiassa en tiedä onko kellekään. Tai no, ehkä on, tiedän, että jotkut ovat tasaoloisia, viihtyvät tasaisissa olosuhteissa ja välttelevät minkäänmuotoisia vaihteluita. Huh, siinäpä ekstriimiä kerrakseen.

Viereisessä kuvassa on keskeisessä roolissa Neitoperho, muihin objekteihin kannattaa kiinnittää huomiota vain sikiäli, että ne kertovat perhosen sijainnin, joka on kotini/työhuoneeni/olohuoneeni/makuuhuoneeni/vaatekomeroni/varastoni. Tuleekohan tässä nyt selväksi katkeruuteni yksiöni ja omaisuuteni määrän välisestä ristiriidasta...

Joka tapauksessa Neitoperho oli kotonani, kun tulin metsästäni. Ehkä se oli nukkumassa kattovalaisimen sisällä, ehkä ei, mutta tuohon työpöydälle se laskeutui, avasi siipensä, kuin kehoittaakseen: "Ota kuva!". Otin kuvan - hemmetti, kännykkäkameralla, sillä en muuta omista tällä hetkellä. Kuvaamisen jälkeen Neito veti siipensä suppuun ja jäi odottamaan. Mietin tovin, että mitähän. Tartuin perhosta varovasti siivistä ja kyydistin sen vintille, jossa oletan sen talvehtivan. Sinne se meni. Ehkä näemme keväämmällä.

Ihan niinkuin olisi jokin ajatus tulossa tästä. Tulin metsästä ja perhonen otti minut vastaan. Perhonen kuuluu metsään... Nyt en jaksa miettiä, on jo ilta ja pitää lähteä kauppaan ruokaostoksille.

Soon moro.